Hakosalo on johtava kuntaorganisaatioiden asiakasratkaisujen toimittaja

Autokaupungissa on vauhti päällä

 

Viime aikoina olemme saaneet kuulla positiivisia uutisia Suomen talouden kehitysnäkymistä.

Uudenkaupungin alue on ollut näyttävästi esillä positiivisessa uutisoinnissa. Vaikka autotehdas on mediassa laajasti esillä, halutaan alueella palvella tehokkaasti kaikkia yrityksiä.

– Ukipolis palvelee yritystoiminnan aloittamiseen ja sen kehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Pyrimme olemaan vakkasuomalaisille yrityksille ensimmäinen kontakti kehittämisasioissa. Vakkasuomalaisilla yrityksillä on hyvä vauhti päällä. Tämä lisää myös Ukipoliksen palvelujen kysyntää, toimitusjohtaja Raimo Rantanen selventää.

Vaikka myötäiset tuulet puhaltavat, pitää omaa toimintaa uudistaa jatkuvasti. Hakosalo Kunta -palvelut tarjoavat täsmätyökalut alueen elinkeinoelämän kehitystyöhön. -Hyödynnämme ratkaisuja mm. alueen kehittämistarpeiden selvitykseen, jotta voimme tarjota entistä osuvampia palveluita, Rantanen kertoo.

Hakosalo Kunta -konseptissa Rantasta viehättää ajatusta kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta. Kaikki tarvittava tieto asiakastapaamisista, sovituista asioista ja sähköposteista sekä muusta asioinnista, tallentuu samaan järjestelmään.

– Tavoitteena on, että kokonaisuuteen kuuluvasta yritys- ja palveluhakemistosta tulee sekä yritysten työkalu että asukkaille lisäarvoa tuottava palvelu. Tapahtumakalenteri ja kyselytyökalu auttavat tilaisuuksien järjestämisessä ja yritystarpeiden joustavassa selvittämisessä, Rantanen summaa yhden järjestelmän etuja.

Ukipolisin yrityshakemiston löydät osoitteesta yrityshakemisto.ukipolis.fi.


UKIPOLIS OY

Olemme erikoistuneet yritysten liiketoiminnan kehittämiseen sekä yritysverkostoihin. Palvelemme sinua yrittämiseen, yritystoiminnan aloittamiseen, kehittämiseen, rahoitukseen sekä yritystukiin liittyvissä kysymyksissä. 


Haluatko tietää lisää? Tutustu Hakosalo Kunta -webinaareihin:

Lue lisää onnistumisia:

 
Päivitetty 12.7.2018

Hakosalo Software Oy

Tiedepuisto 4, 28600 Pori
myynti@hakosalo.fi
Puh. 010 231 0571